tiistai 12. toukokuuta 2015

Lilli odottaa pentuja!

No niin, pullat on tosiaanki Lillillä hyvin uunissa. Toisin sanoen ultrassa näkyi pentuja  Tämä oli asian paras uutinen, kaikki kuitenkaa ei menny nyt ihan niinku elokuvissa. Meinaan viime lauantain silmäpeilaukset ei kaikilta osin ollu ihan sitä mitä odotettiin  Otettiin riski Lillin aikaistuneen juoksun vuoksi ja kun Isukki koiralle ei saatu niin viimetippaan peilaus aikaa ja kun vielä aikaisemmat peilit oli ok . 
Noh Lillin silmäpeili oli muuten ok, mutta se ylimääräinen ripsi löytyi vieläki.
Isukin silmät ei sitte ihan niin kirkkaat, löytyi toisesta silmästä kaihi epäilys, ei varma kaihi mutta koska isän isältä varmistui kaihi niin tähänkin pitää varautua.
Ehdin jo ajatellakki että jotaki tulee kun muuten kaikki meni niin hyvin. Lillin SCA ja LOA testit olivat puhtaat, terve molempien osalta jne. 
Mutta kun asiaa on nyt viikon verran miettiny niin pahemminkin ois voinu käyä. Molemmat vanhemmat loisto luonteisia koiria ja pennuista varmasti tulee hienoja harrastus/ kotikoiria, niin annetaan näille mahdollisuus. Pois en raski ottaa.
Nyt sitte katsotaan että loput 5 viikkoa sujuu hyvin ja jatko katsotaan sitten. Etsinnässä jokatapauksessa rakastavat hyvät kodit.
Lisätietoja voi kysellä puhelimitse tai sähköpostilla.
Alla kuva Lillin masusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti